Mihin tarvitaan pedagogia?

 In Kasvu, Oppiminen, Työelämän meininki

Mihin tarvitaan opettajaa, pedagogia? Kaikki tieto on saatavilla, taidot itse opeteltavissa, kurssit verkossa, koulut käytävissä etänä tai virtuaalisesti. Kokemus ja konkretia opettavat: kantapääpedagogia on monelle tuttu oppimismetodi. Oppimista tapahtuu tunnustetusti muuallakin kuin luokkahuoneissa. Koulujen ja oppilaitosten merkitys muuttuu.

Oppimistarve sen sijaan ei lopu. Päinvastoin. Haasteet osaamiselle kasvavat. Oppimisympäristön käsite laajenee. Digitaalisuus, teknologia ja robotisaatio muokkaavat kaikkea mihin osuvat.

Mikä rooli jää opettajalle? Tarvitaanko opettajaa? Mitä lisäarvoa tuo opettaja opetukseen, kouluttaja koulutuksiin? Tätä asiaa olen pohtinut paitsi opettajana ollessani, mutta sitäkin enemmän sen jälkeen. Mitä virkaa on opettajan taidoilla, osaamisella ja pedagogiikalla muualla kuin oppilaitoksissa? Tai tätä nykyä edes siellä? Onko asioita, joita voitaisi ratkaista pedagogiikan avulla?

Olen miettinyt myös, mitä yhteistä on peruskoulun, ammatillisella ja yliopisto-opettajalla? Paljonko pedagogialla (andragogialla) on osuutta kouluttajien, kehittäjien ja konsulttien työssä? Mikä aikain saatossa on synnyttänyt opettaja-nimikkeelle synonyymeja? Miksi bisnesmaailmassa puhutaan mieluummin konsulteista tai mentoreista kuin opettajista?

Itselle opettaja-sana on yleisnimike jokaiselle sokraattisen roolin omaavalle kanssaihmiselle. Ihminen, joka mahdollistaa oivaltamisen. Joka tukee ja sparraa. Tiedä sitten, miksi opettaja-sana omistetaan niin vahvasti vain perusopetukseen tai ylipäänsä luokkahuoneopetukseen.

Toisaalta: opettajien ja kouluttajien harteille asetetaan usein totaalisen mahdottomia tehtäviä. Enkä puhu nyt perusopetuksen paisuneesta (koti)kasvatustehtävästä. Kovin suuria odotuksia langetetaan myös esim. täydennys- ja yrityskoulutuksiin. Paljon toivottujen helppokäyttöisten työkalujen ja parhaiden käytäntöjen hyötyjen tai toimivuuksien siirtäminen 1:1 ei ole mahdollista. Mahdollista on vain niiden esittely sellaisenaan kuin ne tietyissä olosuhteissa kerran osoittivat toimivuutensa. Tekeminen, työ ja tulokset jäävät väistämättä oppijan/koulutettavan vastuulle. Välillä tuntuukin, että vaade on muotoa ”ajattele puolestani”, ”tee puolestani” tai ”korjaa tämäjatämä ongelma helposti ja nopeasti”.

Okei, eli tarvitaanko opettajaa? Jos, niin mihin? 

Opettaja suuntaa huomion ja selkeyttää isoa kuvaa. Opettaja palastelee kokonaisuudet ja osoittaa olennaisen. Opettaja tekee relevantit asiat kiinnostavaksi. Ohjaa vuorovaikutusta. Luo raamit. Osoittaa vapausasteet. Motivoi. Ennen kaikkea motivoi – herättää uteliaisuuden ja innostaa. Myös vastarannankiisket. Kysyy oikeita kysymyksiä. Auttaa reflektoimaan kokemukset oppimistuloksiksi. Opettaja herättää ja innostaa, saa korvat hörölle. Synnyttää kysyntää tiedolle, luo tarpeita osaamiselle ja kehittymiselle.

Entä mikä erottaa hyvän opettajan muista tahtipuikonheiluttajista? Opettaja ei vastaa omiin kysymyksiinsä, ei kysy saadakseen itse päteä tiedollaan. Ei varasta huomiota toiselta. Opettaja ei puolestatiedä, eikä tee oppilaittensa oppimistekoja. Hän antaa impulssin tietää, ja tekee opettamistekoja. Opettaja antaa aikaa, ei vie sitä. Opettaja kylvää ja ravitsee, muttei korjaa satoa, ainakaan omaan laariinsa. Opettaja on osaamisen kätilö.
Opettajia tarvitaan. Absolut. Tämä bloggaus olkoon kunnianosoitus lukuisille hyville opettajillemme, kouluttajillemme ja kasvumme edistäjille. Heistä parhaimpien opit kulkevat mukanamme läpi elämän.